Keskiajan Saaristomeri   ·   Lataa ohjelma   ·   Kohteet   ·   Sites
Henkilöstö   ·   Toteuttajat   ·   Yhteystiedot   ·   Linkit
Kuusiston linna
     Kuusiston linna: puutarha
Stentorpin lammasfarmi
Kappeliranta
Kuitian kartano
Paraisten kalkkikivi
Lenholma
Kassberget
Attu
Sattmark
Borgholm
Seili
Paraisten kirkko
Tammiluoto
Paraisten portti
Nauvon kirkko
Gullkrona
Jatulintarhat
     Jatulintarhat: Nimet
     Jatulintarhat: Kertomukset
     Jatulintarhat: Ajoittaminen
     Jatulintarhat: Sijainnit

Tammiluoto


Tammiluoto-niminen paikka sijaitsee Lemlahden läntisellä rannalla pienessä Kassorin kylässä. Kylä on tunnettu nykyisellä nimellään jo vuodesta 1556, mutta 30 vuotta aikaisemmin sen nimeksi maakirjoihin oli merkitty Kaskesor ja vielä 11 vuotta aikaisemmin vuonna 1515 Kaskeraseby. Varhaisimmista muodosta onkin helppo päätellä, että kylän nimenä on alun pitäen ollut Kaskisaari. Vaikka nimi viittaakin saareen, on itse kylä kuitenkin maatunut Lemlahden saareen kiinni jo ajanlaskun alussa. Ehkä nimen tarkoittama saari olikin nykyinen Tammiluoto, jonka matala salmi erotti Lemlahdesta vielä 1300-luvun lopulla.

Mahdollisesti saarilla tapahtunut kaskenpoltto oli niin aktiivista, että koko kylä sai nimensä siitä. Paikalla harjoitettiin varmaankin lehtimetsäkaskia, joka tehtiin puhtaaseen lehtimetsään tai lehtipuuvaltaiseen sekametsään, yleensä asutuksen lähettyville. Kaskimenetelmä on ikivanha viljelyumuoto, jota harjoitettiin jo esihistorialliselta ajalla. Lehtimetsäkaski voidaan jaotella kahteen päätyyppiin: niin sanottu tavallinen kaski tehtiin täysikasvuiseen noin 30 - 40 vuoden ikäiseen metsään ja rieskamaa puolestaan tehtiin alle 20 vuoden ikäiseen nuoreen metsään. Yleensä ensimmäiseksi viljalajiksi valittiin ruis tai ohra, muita lajeja (kauraa, hernettä, pellavaa, tattaria) viljeltiin vasta seuraavina kesinä. Naurista viljeltiin yleensä aina, sillä se oli tärkeää talviravintoa.

Suomen ensimmäiset omenapuut istutettiin jo vuonna 1539 Tammiluodon naapurissa olevan Kuitian kartanon maille. Omenanviljely aloitettiin Tammiluodossa 1960-luvulla. ja nykyään tilalla on noin 4000 omenapuuta. Viininvalmistus omista omenista aloitettiin 1996. Tuotanto sekä toiminta on laajentunut vuosi vuodelta. Tilalle pääsee hyvin sekä autolla että veneellä.