Nauvon kirkko
Tänä päivänä matkaaja saapuu useimmin Nauvon kirkolle rannasta käsin, mutta alkujaan keskiajalla kirkkorantana toimi nykyisen saaristotien toisella puolella oleva matala meren lahti - Kirkkolahti. Sinne kirkkoon saapuvien veneet kiinnitettiin ja sieltä noustiin kirkkomäellä ja kirkkoon kuljettiin asehuoneen kautta.
Nauvon keskiaikainen kirkko on yksi saariston vanhimmista kivikirkoista. Sen rakentaminen käynnistyi Maunu Tavastin aikana ja mahdollisesti kirkko oli maalauksineen valmis jo 1440-luvun lopulla. Muutamia vuosia aikaisemmin piispa oli käynyt vihkimässä uunituoreen kirkon. Silloin oli koko saariston väki kerääntynyt veneillään kirkon lahden rantaan ja paikalla oli kymmenien rakennusmiesten lisäksi paikallisia maanviljelijöitä ja kalastajia mutta myös alueella liikkuvia laivureita ja merimiehiä perheineen. Kivikirkon vihkiminen oli moniosainen ja -vaiheinen juhlallinen näytelmä, jossa vaaleaksi ulkoa kalkittu kivinen rakennus vihittiin Jumalan huoneeksi. Piispa vihki kirkon pyhällä vihkivedellä ja niihin paikkoihin seiniä maalattiin vihkiristit. Niiden jälkeen kirkkoon tehtiin muita koristemaalauksia.
Rakennustyö oli ollut nauvolaisille valtava voimainponnistus. Talvisin oli rakennuskivet tuotu jäitä myöten kirkonmäelle, rakennuspuut hakattu ja kalkkilaastikimpaleet tuotu rakennuspaikan lähelle. Kevään koittaessa olivat sitten piispan lähettämät muurarit mestarin johdolla aloittaneet muuraustyön, jossa kihisevä kalkkilaasti muurattiin kiviin ja tiiliin kiinni ja lujat ja paksut seinät alkoivat kohota ylöspäin.
Työ ei ollut hätäisten puuhaa sillä usein saatiin odotella kalkkilaastin kuivamista kivien välissä ennen kuin voitiin muurata seuraava kerros seinää. Ensimmäisten muuttolintujen kerääntyessä syksyllä läheisiin lahtiin alkoivat myös muurarit tehdä lähtöä. Muuraustöitä ei voinut tehdä enää halla-aamuina sillä laasti ei kovettunut pakkasella. Kivikirkko kohosi toukokuulta syyskuulle vuosittain vaihe vaiheelta. Lopulta siinä oli sekä seinät, päätykolmiot että hienot holvit.
Piispa Tavast oli kivikirkkojen rakentamista suunnitellessaan ollut huolissaan juuri lämpimien kesien lyhyydestä pohjan perillä. Se oli hänen mielestään yksi syy, miksi pyhimyksen arvon ansainneen piispa Hemmingin aikana 1300-luvulla ei vielä muuraustöihin oltu ryhdytty muissa kuin linnoissa. Kesät olivat vain muutaman kuukauden mittaisia ja juuri silloin rakennustöissä apuna olevien seurakuntalaisten piti olla pelloilla ja merelle. Jos jokin asia vakuutti piispa Tavastin kirkkohankkeen tärkeydestä oli se, että jopa vuoden kulku ja pitkät kuumat kesät olivat suosineet hänen suurta rakennushankettaan 1440-luvulla. Silloin olivat vesitynnyreiden pinnat menneet riitteelle vasta syys-lokakuulla ja muureja ja holveja oli ehditty saada valmiiksi.